a) Suolistossa oli tänä aamuna enempi tavaraa kuin eilen. (Joo, yöks, ei kiinnosta toisten ihmisten suolen toiminta, mutta se nyt vaan liittyy painoon.)
b) En liikkunut eilen, joten ylimääräiset hiilarit on tallentuneena lihaksiin, ja se nostaa painoa. (Sitooko vettä tai jotain...?)
c) Sellasta se nyt vaan on... :)
Eli ei siis mitään masennusta tästä. Tiedän kuitenkin, että eilinen päivä meni syömisen osalta kivasti ja liikunnan harrastaminenkin oli "kielletty" jäsenkorjaajan taholta. Tänään olin töissä, missä nyt tulee jonkin verran hyörittyä ympäriinsä, mutta varsinaista liikuntaa en varmaankaan harrasta. Jonkun kevyen kävelylenkin voisi illemmalla tehdä, jos sää pysyy nättinä. Huomenaamulla voisi sitten uskaltautua juoksemaan. Tiistaiset salitreenitkin tuntuvat vielä lihaksissa, joten pari lepopäivää ei ehkä ole haitaksi.
Tässä teille piristykseksi eilisillan ruoanlaittokuva:
Ahneella on paskanen loppu. |
Me tehdään aika usein ilta- tai aamupalaksi tuollaista smoothieta. Varsinkin treenien jälkeen toi on hyvä palautusjuoma. Tosi helppoa, hyvää ja terveellistä! Siihen tulee maitorahkaa ja/tai luonnonjogurttia, pakastemarjoja, soijamaitoa (käytän light-versiota), pähkinöitä/siemeniä, banaania ja joskus jotain muitakin hedelmiä (eilen laitoin appelsiinia, monesti purkkiananasta tai jotain vähän ylikypsää). Poikaystävä lisää vielä raa'an kananmunan omaan osuutensa, mutta mua on jostain syystä alkanut öklöttää raa'an (ja joskus myös kypsän) kananmunan haju, joten en itse harrasta sitä munaa tuossa. Ja mulle siinä onkin ihan tarpeeksi energiaa tuollaisenaan. Eilen unohdin pähkinät, mutta eipä tuonne mitään olisi edes mahtunut. Aamulla söin sitten muutaman mantelin lisänä, että piti nälkää paremmin. Tuossa meidän blenderissä tilaa on reilut puolitoista litraa. Yleensä se riittää hyvin, joskaan pienempi taas ei missään nimessä.
Tänään töissä teki koko ajan mieli jotain hyvää. Olen siis kiskantätinä osa-aikatyössä (kesällä enemmän, talvella nykyään melko vähän, kun teen oman alan hommia opiskelun ohessa). Tänään hyllyttelin pitkän tovin karkkeja, ja arvatkaa vaan, tekikö kaikkea mahdollista mieli. Pysyin kuitenkin lujana. Ajattelin, että sinnittelen lounastaukoon asti (söin kyllä ysin aikaan välipalaksi soijajogurtin) ja katson sen jälkeen, mitä mahdollisesti tekee mieli. No, lounaan jälkeen ei ihan kauheasti enää tehnytkään mieli mitään. Sain himot tyydytettyä limpparilla (light). Töiden jälkeen päätin, että saan pikkuisen herkutella ja ajattelin, että käyn matkalla ostamassa Ärrältä pari tikkaria. No, nehän olivat pistäneet tikkarit tukkutarjoukseen, joten tulos oli tämä:
10kpl/2€ ;) |
Tulin heti katsomaan sinun blogiasi ja tsemppaamaan. :) Tuosta sinun smoothiekuvasta tuli mieleen oma kommellus toissakesänä. Blenderissäni on kannun pohjassa irroitettava teräosa ja se oli päässyt huomaamattani löystymään. Eli smoothieta sekoittaessa kaikki pulahti kannun läpi pöydälle. :D Pieni sekasotku, mutta tekevälle sattuu. ;)
VastaaPoistaNoista ajoittaisista painonnousuista ei kannata huolestua niin paljon. Kyllä ne hiilarit taas poistuu kun lähtee liikkeelle ja juo tarpeeksi vettä. Salitreenin myötä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että syöt tarpeeksi proteiinia. :) Tämän olen nyt itsekin oivaltanut.
Lisäilin blogisi suosikkeihini, ja käyn kurkkimassa miten sinulla menee. :)
Juu, kyllä minäkin olen sen verran näitä painoasioita pyöritellyt, että osaan nimetä liudan syitä, mikä aiheuttaa painon vaihtelun. Kivaa kuitenkin olisi, jos joka päivä suunta olisi alaspäin... Pitää tosiaan muistaa nuo proteiinit. Vaikka pyrinkin syömään paljon proteiineja, pitää varmaan parina päivänä ihan laskea, että varmasti niitä tulee tarpeeksi.
PoistaKiva saada lisää lukijoita! Minä seurailen myös sinun edistymistäsi. :)