Valokuvakauhistus

Eilen ystäväni meni naimisiin ja olin todistamassa tätä ihanaa tapahtumaa. Minulla oli mielestäni kaunis kotelomekko, ja vaikka aamulla podinkin hiuskriisiä ja olin epävarma kuontaloni olotilasta, ajattelin silti näyttäväni melko nätiltä. Tänään kävin läpi häissä otettuja kuvia. Järkytys, jonka koin kuvia katsellessani, oli suuri. Tiesinhän minä, etten mitenkään loistavassa kunnossa ole, mutta käsivarsieni paksuus sai minut silti tolaltani. Olin ajatellut lisäillä muutaman nätin otoksen Facebookiin, mutta pah! Ainoa otots, jonka kehtasin lisätä, oli ryhmäkuva, jossa ystävieni kanssa pelleilimme ja näytimme höpsöiltä. Lisäksi asentoni huijasi hieman käsivarsien paksuuden ja nilkkojen turvotuksen suhteen.

Kesän alussa itselleni asettamat tavoitteet ovat toinen toisensa jälkeen romuttuneet. Kesän aikana piti tippua useampia kiloja ja syksyllä oli tarkoitus jaksaa juosta puolimaraton. Joopa joo... Kiloja ei ole tippunut ja vaikka niitä ei ole tullut lisääkään, luulen, että lihasmassa on muuttunut läskiksi. Juoksulenkit sujuivat hyvin kesäkuun pari ensimmäistä viikkoa, mutta sen jälkeen lenkkeily on ollut hyvin satunnaista.

Olin jo aiemmin tällä viikolla päättänyt, että maanantaina alkaa taas uusi elämä. Nyt se päätös sai tuulta purjeisiin. Huomenna aloitan aamun tunnin juoksulenkillä ja kun tapaan erästä ystävääni picnicin merkeissä, nautiskelemme kivennäisvettä, salaattia ja vaikka herneitä. Ei enää suklaata minulle!

Tammikuun lopulla olen lähdössä kuudeksi viikoksi Aasiaan, Hong Kongiin ja Filippiineille. Vaikken nyt ihan bikinibeibe-kunnossa usko silloinkaan olevani, niin en halua hävetä uikkareissa kulkemista, ja märkäpuvun on mahduttava helposti päälle. Siinä siis tavoitteeni seuraavan puolen vuoden ajalle. Ja jos nyt jotain lukemia heitetään, niin kymmenen kiloa voisi tuosta painosta siihen tammikuun loppuun mennessä hävitä. Enempäänkin olisi varmasti mahdollisuuksia ja tarvetta, mutta en halua taas pilata tätä liian suurilla tavoitteilla. Katsotaan, miten tässä käy...