Turhamaisuutta

Olen tänään pyörähtänyt useamman kerran peilin edessä tarkastelemassa eri vartalon osiani. Muhkuja ja möykkyjä on vielä joka puolella, mutta jotain pientä tapahtuu koko ajan. Ajattelin, että kun pääsen alle 75kg:n, otan taas uusia muutoskuvia. Ja niissä on parasta näkyä vähän enemmän muutosta kuin edellisissä. Usko ainakin on vahva. Vaikka tällä viikolla on taas ollut aikamoista aaltoliikettä...

Meillä on kavereiden kanssa muutaman viikon päästä se "glamour-ilta", jonne haluaisin jonkin ihanan mekon päälle. Rahaa ei kuitenkaan ole tällä hetkellä ihan kauheasti. Olen harkinnut mekon ompelemista, vaikka en ainakaan vielä mikään erityinen ompelija olekaan (eikä se siis halvemmaksikaan välttämättä tule). Katsoimme viime viikonloppuna poikaystäväni kanssa Les Misérables -elokuvan, ja rakastuin Samantha Barksin näyttelemän Époninen asuun. Haluaisin myös itselleni jotakin samanmallista. Ehkä tyyli voisi olla vähän modernimpi... En edes tiedä, miksi se on minusta niin ihana. Tietysti myös näyttelijän ampiaisvyötäröllä on vaikutusta asiaan.

Kuva tältä sivulta

No, minä en tule vielä vähään aikaan näyttämään ihan noin hyvältä, vaikka huippu-stylisti minut pukisikin. :) Tänään selailin netistä ohjeita oman vartalotyypin mukaan pukeutumisesta. Ihan minun vartalotyyppiäni vastaavaa (tiimalasi röllykällä) kuvausta ei löytynyt. Löysin ihan hauskan sivun, jossa voi laskea oman vartalotyyppinsä rinnan, vyötärön ja lantion mitoilla, joskin sivusto kyllä otti vapauksia noiden mittojen ulkopuolella. Minun kuvauksessani esimerkiksi luki tiimalasivartalon lisäksi, että minulla on hyvät sääret. Ööö... Minun sääristäni ei kyllä hyvällä kuvanmuokkausohjelmallakaan saa hyviä! :D Mutta siihen tiimalasivartaloon minulla on edellytyksiä, kunhan tuo röllykkä tuosta edestä kutistuu. Tässä siis se sivusto, jos kiinnostaa.

Nyt tässä kirjoittaessa intouduin sovittelemaan sitä mekkoa, josta kaavailin yhtä vaihtoehtoa ystäväni häihin, jotka ovat tasan viikon päästä. Ja katsokaas itse! Verrokiksi löytyy kuvia täältä.

Eihän tuo vieläkään ihan unelmalta näytä, kun katselee noita makkaroita, jotka tursuilevat kainaloista. Käsivarsissakin on timmiytymisen varaa... Mutta kyllä minä ihan kauniiksi itseni tunsin, kun äsken kipittelin korkokengät jalassa pitkin kämppää. :)

Sitten tämän viikon kuulumisiin. On ollut melko raskas viikko. Luokka, jota tällä hetkellä opetan, on melko vaativa, ja usko itseen on meinannut loppua monessa kohdassa. Kun kuvioon heitetään vielä torstaina alkaneet menkat, saadaan hyvä setti ruoan laatua heikentävistä tekijöistä. Keskiviikkona hain kaupasta pussin lakuja, suklaalevyn (100g) sekä suolakeksejä ja sinihomejuustoa. Ou jee! No, mitään noista en syönyt kokonaan. Homejuustoa ja keksejä vain vähän. Mutta jatkoin syömistä sitten torstaina noilla herkuilla... Lisäksi lintsasin liikunnasta sekä ke että to. Molempina päivinä kannoin kamoja päivän mukana, mutten kuitenkaan mennyt salille enkä jumppaan, kuten oli tarkoitus. Eli ei se ahmija ja lintsari minusta vielä mihinkään ole kadonnut. Se on vain piilossa...

Eilen sain kuitenkin petrattua, ja raahauduin salille töiden ja luennon välillä. Olin kuitenkin syönyt liian vähän (ja torstainenkin päivällinen korvautui sillä juustolla), ja kun illalla olin kaverin kanssa viinilasillisella, tuli jo vähän huono olo. Vaikka oli aika kova nälkä, tsemppasin kuitenkin sen verran, etten syönyt kuppilassa, jossa olimme lasillisilla, sillä vaihtoehdot sisälsivät vain valtavasti rasvaa ja hiilareita. Sen sijaan tulin kotiin, ja teimme poikaystävän kanssa munakkaan. Ja tänään alkaa taas elämä voittaa. Pelkäsin, että tämä päivä voi olla hankala, sillä olen yksin kotona, kun poikaystävä päätti lähteä töihin. Ja yksin kotona sitä tulee helposti syötyä... Ehkä lähden käymään vähän tuossa Itiksessä kaupoilla ja Eurokankaassa ja mietin sitä mekkoa. Se saattaa tuoda motivaatiota syödä kunnolla. Tuo mekon sovittelu kyllä myös lisäsi halua petrata.

Tällainen operaatio olisi tänään edessä. "Appivanhempien" tuliaisia mökiltä.