Blogin lisäksi hunningolla ovat olleet myös liikunta- ja ruokailutottumukset. Liikunta pysyi aika hyvin mukana, mutta pari viime viikkoa olen ollut tosi laiska. Ruokailu sen sijaan on paikoitellen ollut katastrofaalista. Harjoittelupäivien aikana kunnollinen syöminen on jäänyt, sillä päivissä ei ole oikein aina ollut tarpeeksi suurta rakoa ruokailulle. Sitten iltapäivällä tietysti himotti kaikki mahdollinen epäterveellinen ruoka maailmassa (okei, ei pizza sentään edelleenkään) ja sitä tuli myös itselle sallittua. Tämä on vähän huono juttu siinä mielessä, että tuo harjoittelu kuitenkin mallasi aika hyvin sitä tulevaa työelämää. Sieltä kuitenkin pitäisi se ruoka-aika löytää. Tai sitten alan noudattaa jotain puolipäiväpaastoa. No ei kyllä, ei sovi minulle.
Painokin on päässyt hiipimään takaisin parin kilon verran. Tänä aamuna vaaka näytti 76,3kg eli yli kaksi kiloa enemmän kuin parhaimmillaan. Osa kyllä varmaankin humpsahtaa nesteinä pois, kun viikonloppuna tuli nautittua vähän alkoholia ja eilen ravitsin itseäni kebabilla. Hmm... No, ajattelin, että viimeinen repsahdus ennen kuin tänään taas palaan ruotuun. Aivan kunnialla en tästäkään päivästä selvinnyt, sillä töissä lounaalla söin suklaata: kaksi puolikasta Royal-patukkaa. Himoitsin aivan kaikkea ja pyörittelin paljon pahempiakin vaihtoehtoja mielessäni (suklaalevy, karkkipussi...), joten aika vähällä selvisin. Lounaaksi minulla oli suklaan lisäksi gulassi-keittoa, jota teimme eilen. Se on tosi hyvää! Täytyy kyllä pitää nyt huoli, että on aina töissä mukana kunnon eväsruokaa. Muutoin lähiravintoloiden kaikkea muuta kuin terveelliset herkut houkuttelevat minua liikaa.
Gulassi-keittoa, kuva eilisillalta |
Töiden jälkeen kävin salilla ja siellä peilien keskellä rehkiessä tuli taas sellainen olo, että kyllä minä haluan taas tähän kunnolla paneutua. Sain kyllä motivaatiota siellä treenatessani ja olin ihan ylpeä itsestäni, kun salin jälkeen huitaisin naamariin proteiinikaakaon ja painelin kotiin tekemään kanawokkia. Siitä tuli tosi hyvää!
Herkullista kanawokkia, johon erityisen terän toi tuore korianteri. |
Iltapala |
Eli täyttä höyryä etiä päin! Alla vielä tässä pari viikkoa sitten otettu kuva herkkuillallisesta: poronkäristystä ja muusia. Sen oli tarkoitus päätyä jo aiemmin esille, mutta minkäs teet. Mukavaa alkavaa viikkoa!
Nam! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti